Kisat jotka olisi pitänyt järjestää muualla

13.11.2022

2018 Venäjä

2022 Qatar

Fifa antoi pitää Venäjän jalkapallon MM-kisat vuonna 2018 vaikka sitä ennen Venäjä oli jäänyt kiinni monesta erikoisesta asiasta. Venäjä jäi kiinni mm Sotšin talviolympialaisissa vuonna 2014 useista doping huijauksista ja lopulta Venäjällä todettiin olleen valtiollinen oma doping-ohjelma. Tähän oli sotkeutunut myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Lisäksi vuonna 2014 Venäjä miehitti ja valtasi Krimin Ukrainalta. Tämäkin tuomittiin laajasti. Mutta mitä teki FIFA, ei mitään.

Nyt sitten jalkapallon MM-kisat pelataan Qatarissa vuonna 2022. Kisoja kritisoitiin laajalti jo kisojen myöntämisen aikoihin. Koska Qatarissa on niin kuuma että kisoja on mahdotonta pelata perinteisesti kesä-heinäkuun aikana vaarantamatta pelaajien ja katsojien turvallisuutta. Lisäksi Qatarin ihmisoikeudet jo silloin puhututtivat laajasti. Kisoja kuitenkin edistettiin ja lopulta kisat päätettiin järjestetään marras-joulukuussa 2022. Rakentamisen aikana Qatar on syyllistynyt moniin ihmisoikeusrikoksiin. mm. siirtotyöläiset ovat joutuneet työskentelemään lähes orjatyömaisissa olosuhteissa. Turvallisuusmääräyksistä ei ole mm pidetty kiinni. 

Viimeisin tapaus mikä kertoo Fifa:n nöyristelystä on Tanskan maajoukkueen harjoituspaidat. Tanskalaiset halusivat pitää treeneissä paitoja jossa on teksti "Human Rights for All" eli "Ihmisoikeudet kaikille". Tämän Fifa kielsi.

Voimaton toivoo kaikesta huolimatta, että kisat saavat onnellisen lopun ja Qatarissakin tapahtuu jotain positiivisia asioita näiden kisojen jälkeen kun ennen kisoja niitä ei juurikaan tapahtunut.

Pieni boikotti on kuitenkin paikallaan ja Voimaton suosittaa että jätä tuotteet kaupan hyllylle joita huomaat mainostettavan kisojen varjolla, ainakin kisojen ajaksi.

Tässä siis lista joita Voimaton suosittelee jättämään "kaupan hyllylle" kisojen ajaksi 

- Fifa/Qatar boikotti! Älä osta/käytä näitä palveluja ja tuotteita kisojen aikana

-  Fifa/Qatar boycott! Do not buy/use these services and products during the games

-  Adidas
 - Betano
 - Budweiser 
 - Boss
 - Byju's
-  Claro 
 - Coca-Cola 
 - Crypto.com
 - Fifa Store
 - Fuze Tea
 - Globant
 - Hisense
 - Hyundai
 - KIA
-  Lay's
 - McDonald's
 - Mengniu 
 - Nubank
 - Ooredoo 
 - Powerade
 - Qatar Airways
 - QatarEnergy
-  Smartwater 
 - UPL
 - Visa
 - Vivo
 - Wanda


(Listaa päivitetään kisojen aikana)

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita