Osaammeko antaa tilaa?

Pride-keskustelusta on tullut viime vuosina yhä kärjekkäämpää. Juuri siksi olisi hyvä palata perusasioihin:

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä, ja jokaisella on myös oikeus esittää mielipiteensä asiallisesti. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois.

Mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan saa muuttua maalittamiseksi. Kenenkään arvosteleminen ilman asiallista perustetta ei edistä keskustelua, vaan tekee siitä vain hyökkäävämpää. Sama koskee Prideä koskevaa vastustusta ja sen puolustamista: jos haluamme aidosti keskustella, meidän on pystyttävä puhumaan toisistamme kunnioittavasti, myös silloin kun olemme eri mieltä.

Prideä vastustetaan usein hyvin erilaisista syistä. Osa vastustuksesta kohdistuu itse tapahtuman symboliikkaan, osa näkyvyyteen ja osa siihen, miten aiheesta puhutaan julkisuudessa. Silti on tärkeää kysyä: vastustetaanko oikeastaan yhdenvertaisuutta vai jotakin tulkintaa siitä?

On helppoa leimata tapahtuma poliittiseksi, mutta samalla unohtuu, että mukana on ollut hyvin erilaisia ihmisiä ja ryhmiä. Kaiken keskustelun ei tarvitse olla taistelua.

Symbolit herättävät tunteita. Kun joku vertaa Pride-lippuja kansallisiin symboleihin tai heittää Pride-lipun roskiin osoittaakseen mieltään, kyse ei ole enää vain lipusta, vaan siitä, miten toisten kokemuksia kohdellaan. Pride-lippu ei ole valtio-lippu, vaan yhteisöllisyyden ja näkyvyyden symboli. Siksi vertailu menee helposti ohi asiasta.

Samalla on perusteltua kysyä myös tapahtuman sopivuudesta eri ikäisille. Julkisessa keskustelussa ja tapahtumissa on aina huomioitava lapset ja nuoret. Aikuisille suunnattu sisältö ei automaattisesti kuulu kaikille eikä kaikille ryhmille sellaisenaan. Tämänkin voisi sanoa olevan kärjistämistä.

Lopulta kysymys on yksinkertainen: osaammeko antaa toisillemme tilaa olla erilaisia? Suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä. Se tarkoittaa sitä, että eri mieltä voi olla ihmisarvoa loukkaamatta.

Juuri sitä suomalaisen keskustelun tulisi olla!