Venäjän armeijan kahdet kasvot

09.05.2022
Venäjän armeija on mahtava, komea ja pelottavakin. Sotilaat taistelevat yhtenäisesti ja yhdessä rintamassa yhteisen hyvän eteen johon jokainen on sitoutunut. Näin siis julkisivu mutta mitä on totuus julkisivun takana.

Venäjän armeija on syvästi korruptoitunut ja suuri osa varoista valuu aivan muualle kuin mihin ne on tarkoitettu. Venäjällä asepalvelun voit välttää jos sinulla on rahaa. Köyhillä ei ole tähän varaa.
Armeijassa on valtava auktoritäärinen  valta asetelma. Ylempänä olevan määräyksiä on noudatettava eikä niitä saa kyseenalaistaa oli ne sitten miten älyttömiä tahansa.
Lisäksi erinäiset nöyryytykset ja pahoinpitelyt on aivan normaalia. 

Miten sitten sodassa
Sodasta sotilaat jotka on kyllästetty propagandalla ovat häikäilemättömiä eivätkä sääli vihollista, siviilejä eivätkä toisten omaisuutta jota varastetaan säälimättömästi. Sotilaille valehdellaan suoraan eivätkä he edes välttämättä tajua joutuvansa sotaan ennen kuin ovat jo rintamalla.
Sotilaat ovat pelkkää tykinruokaa joista ei välitetä, onneksi sotilaissakin on järkeviä ihmisiä jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan ja ovat kyseenalaistaneet tämän toiminnan ja tästä on nähty todisteita niin videoilla kuin erinäisissä haastatteluissa

Venäjän armeija on syyllistynyt lukemattomiin  sotarikoksiin jota on mm raiskaukset, ryöstelyt, viattomien tappaminen sekä siviilikohteiden tahallinen tuhoaminen.

Venäjän armeija Putinista alkaen on uhka jokaiselle, myös Venäläisille itselleen.
Länsimaat pysyvät pysäyttämään halutessaan Venäjän mutta pysyvän muutoksen voivat tehdä vain Venäläiset itse, lopettamalla propandaan uskomisen ja yhtenä kansana tekemään asialle jotain. Ja onhan Venäjällä jo tapahtunutkin tietyissä paikoissa on sattunut mystisiä tulipaloja. Näitä mystisiä paloja varmasti alkaa varmasti tulemaan lisää myös muissa hallinnon paikoissa  alkaen ihan miliisi  omasta autosta ihan Kremlin muurille ja sisäänkin asti.


Hyvää voitonpäivää vaan Venäjälle


Lähteitä:

Asevelvolliset ja palkkasotilaat Venäjän armeijassa

 "Venäjän armeijan korruptio voi pelastaa Ukrainan"

Venäjän armeija näyttää olevan Potemkinin kulissien kaltainen harhakuva

Putinin armeijan synkät salaisuudet:

Venäjän raiskaaja-armeija viettää Voitonpäivän juhlaa

Tulipalot Venäjän sotilas- ja kemian­teollisuuden kohteissa jatkuvat

Venäjän asevoimat


 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita