Yhteiskunta

Kumpi pahempi?

11.12.2022

Itsenäisyyspäivänä 612-soihtukulkueessa poltettiin Venäjän lippu. Venäjä vaatii lipun polttaneita vastuuseen. (Yle)

Fifa antoi pitää Venäjän jalkapallon MM-kisat vuonna 2018 vaikka sitä ennen Venäjä oli jäänyt kiinni monesta erikoisesta asiasta. Venäjä jäi kiinni mm Sotšin talviolympialaisissa vuonna 2014 useista doping huijauksista ja lopulta Venäjällä todettiin olleen valtiollinen oma doping-ohjelma. Tähän oli sotkeutunut myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Voimaton ihmettelee kansainvälisen nyrkkeilyliiton päätöstä sallia Venäläisen ja Valko-Venäläisten urheilijoiden osallistua urheilutoimintaan.

Pakkolaki

08.09.2022

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén on valmistelemassa lakia joka pakottaisi hoitajat työhön.

Suomessa halutaan rajoittaa venäläisen turistien määrää Ukrainan sodan vuoksi, tai niin kuin Venäjän johto sanoo "sotilaallinen erityisoperaatio"

Nukketeatteri

13.07.2022

Venäjä yrittää epätoivoisesti levittää propagandaansa erityisesti oman maansa kansalaisille jotta todellisuus hämärtyisi mitä Ukrainassa tapahtuu.

Kansainvälinen judoliitto IJF sallii Venäläisten ja Valko-Venäläisten urheilijoiden osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin ns. neutraaleina urheilijoina ilman kansallisia tunnuksia.

Ano Turtiainen

29.04.2022

Ano Turtiainen on VKK (Valta kuuluu kansalle) puolueen puheenjohtaja ja puolueensa ainoa kansanedustaja.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita